lauantai 29. joulukuuta 2012

Tammikuuta kohti


Puistopuita talvella -
12/2012.
Joulu meni tosi hyvin. Sain lahjaksi taidetarvikkeita, ja olen jo kokeillutkin niitä vähän. Huomenna maalaan.

Tänään olin pienellä talvikuvauskierroksella. Näissä kuvissa on minun mielestä ihan tammikuun tunnelma, vaikka on vasta joulukuun loppu.

Kahdessa kuvassa onkerhopaikka. Puistikossa kokoontuu Väritaiteilijat ja Viipaleessa musiikkikerho.
Marjapensas talvella
- 12/2012.


Pieni talvimaisema -
12/2012.

Iso talvimaisema sumussa -
12/2012.

Puistikko talvella -
12/2012.

Viiipale talvella -
12/2012.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Adventtiaikaa mosaiikkipajassa

Linnan juhlat -
mosaiikkityö 12/2012.

Olen tehnyt tosi ahkerasti mosaiikkeja. Anja sanoo, että niitä on vaikea kuvata, kun on aina pimeää. Jos näistä kuitenkin näkisi jotain.

Näissä on adventtia, joulua ja itsenäisyyttä.

Ennen joulua teen vielä maalaussarjan.

Adventti1 -
mosaiikkityö 12/2012.

Adventti 2 -
mosaiikkityö 12/2012.

Simpukat adventtina -
mosaiikkityö 12/2012.
Joulumaa -
mosaiikkityö 12/2012.

Joulumieli -
mosaiikkityö 12/2012.
Simpukat itsenäisyyspäivänä -
mosaiikkityö 12/2012.

Simpukat kirkkaassa vedessä -
mosaiikkityö 12/2012.

Simpukat peilisalossa -
mosaiikkityö 12/2012.

Soihdut sammui -
mosaiikkityö 12/2012.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hyvää maalausaikaa

Ilotulitus -
akryylimaalaus 10/2012

Maalasin tänään melkein koko päivän, kun nyt on niin paljon aiheita. On lunta ja joulua ja itsenäisyyttä.

Ilotulituksen tein jo aikaisemmin syksyllä, mutta eilen se haettiin kehystämöstä. Se ripustettiin minun omaan huoneeseeni, kun halusin sinne ison työn.  Ilotulituksesta tulee uusi vuosi mieleen. Silloin raketit räiskyy.

Värit on kyllä ihania.
Revontulet -
akryylimaalaus 12/2012.

Suomen itsenäisyys -
akryylimaalaus 12/2012.

Joulu-uni 1 -
akryylimaalaus 12/2012.

Joulu-uni 2 -
akryylimalaus 12/2012.

Joulu-uni 3 -
akryylimaalaus 12/2012.

Talven taikametsä -
akryylimaalaus 12/2012.

Lumi satoi yöllä -
akryylimaalaus 12/2012.

Joulu on jo ovella

Ompunpompun -
ovikorste 11/2012
 Nyt pitää sitten kaikkien ripustaa oveen jouluinen ovikoriste, kun on adventtiaika. Meillä on ollut jo monta viikkoa sellainen syyssydän, mutta teen jouluksi vielä vähän juhlavamman, kun ehdin.

Näissä ovikoristeissa on vähän uutta tyyliä. Täytyy tehdä vielä lisää, kun on tilauksia.

Käpytähti -
ovikoriste 11/2012.

Tähti tähdessä -
ovikoriste 11/2012.

Lumihiutalesydän 1 -
ovikoriste 11/2012.

Pikkusydän -
ovikorista 11/2012.

Lumihiutalesydän 2 -
ovikoriste 11/2012.

Enkelikranssi -
ovikoriste 11/2012.

Tumma kranssi -
ovikoriste 11/2012.




Joulun punaista ja violettia


Eevalin joulu -
mosaiikkityö 11/2012.
Nyt onkin paljon uusia töitä, kun Anja ei ole ehtinyt kuvaamaan niitä pitkään aikaan. Tässä ensimmäisessä osassa on vain mosaiikkeja. Kransseja tulee sitten myöhemmin  ja maalauksia ehkä huomenna. 

Eevalin joulun piti oikeastaan olla salaisuus, mutta halusin näyttää sen muillekin. Ei kai se haittaa.

Muutenkin on jo aika paljon  jouluista.

Jouluvalot -mosaiikkityö 11/2012.

Joulu punainen 1
- mosaiikkityö 11/2012.

Joulu punainen 2 -
mosaiikkityö 11/2012
Joulu punainen 3 -
mosaiikkityö 11/2012

Joulu punainen 4 -
mosaiikkityö 11/2012.

Juhlakattaus -
mosaiikkityö 11/2012.
Piiri pieni -
mosaiikkityö 11/2012.
Simpukat hämärässä -
mosaiikkityö 11/2012.
Hyvää pikkujoulua -
mosaiikkityö 12/2012